Ilmaisia kuvia, kuvapankkeja ja visuaalisen sisällön työkaluja (2021)

Photo by Lisa Fotios on Pexels.com

Olen aiemmin kirjoittanut samasta aiheesta kaksi suosittua blogiartikkelia (ensimmäinen artikkeli ja toinen artikkeli). Nyt on jälleen aika tehdä isompi päivitetty artikkeli vuodelle 2021. Ilmaisten, vapaasti käytettävien kuvien kysyntä lienee edelleen kasvussa jatkuvasti kasvavan sisällöntuotannon takia.

Esittelen tässä artikkelissa ilmaisten ja vapaasti käytettävien kuvien ja videoiden lähteitä, kuvapankkeja ja visuaalisen materiaalin käsittelyn työkaluja ja sovelluksia. Olen yleensä näitä itse käyttänyt tai vähintään kokeillut. Alunperin tämän artikkelin idea lähti siitä, että tarvitsin itse tietoa näistä asioista ja tein koosteen löydöksistäni blogiartikkelin muotoon.

Tämäkin artikkeli voi päivittyä kuluvan vuoden aikana. Merkitsen päivitykset tähän artikkelin alkuun.

Kuvien Creative Commons -lisenssit

Kuvien osalta kannattaa aina tarkistaa, millaiset käyttöoikeudet niihin saa – onko ilmainen oikeasti ilmaista? Tarkemmat tiedot kuvien käyttöoikeuksista ja lisensseistä löytyvät niitä jakavasta palvelusta.

Vapaasti käytettävät kuvat ovat monesti Creative Commons –lisensoituja. CC:n alla on monia eri lisensointivaihtoehtoja, joista Public Domain Dedication (CC0) tai Public Domain antavat kuvan käyttäjälle suuren vapauden käyttää kuvia.

Olen julkaissut muutamia omia valokuviani Flickr-palvelussa CC Attribution -lisenssillä. Näillä kuvilla muut saavat tehdä siis melkeinpä mitä vain, kunhan mainitsee (attributoi) kuvan tekijän.

Tarkista aina, millaiset käyttöoikeudet sinulla todella on ilmaisiin kuviin!

Mistä ilmaisia kuvia (ja videoita) saa netistä?

Kätevimmillä kuvapankeilla on eniten suosiota ja niiden sisältämiä kuvia paljon myös käytetään verkossa. Lukijat törmäävät siis samoihin kuviin eri yhteyksissä.

Integroidut palvelut

Nykyään vapaasti käytettävän kuvamateriaalin haku ja liittäminen on tuotu osaksi niitä sovelluksia, joissa kuvamateriaalia eniten tarvitaan.

Etsiminen ja liittäminen toimii kätevästi Powerpointin online-versiossa ja WordPress-julkaisujärjestelmän uusimmissa versioissa.

Powerpoint Onlinessa voi hakea CC-lisensoituja kuvia

Powerpoint tekee kuville kätevästi myös attributoinnin kuvan yhteyteen esityksessä.

Myös Google Slides -sovelluksessa voi lisätä kuvia suoraan verkosta, mutta niiden lisensoinnista ei ole varmuutta. Google kehottaa varmistamaan asian itse.

WordPress-julkaisujärjestelmässä voi lisätä ilmaisen kuvan suoraan Pexels palvelusta:

WordPressissä voit lisätä kuvan Pexels-palvelusta

Tämä toimii viimeisimmissä WordPressin versioissa sen Gutenberg-lohkoeditorissa.

Hakutoiminnolliset kuva- ja videopankit

Hakutoiminnolla varustetut kuva-ja videopankit ovat kätevimpiä käyttää, koska kuvia voi hakea avainsanoilla.

  • Pixabay – Vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista.
  • Unsplash – Vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista. Laaja valikoima ja laatu on hyvä.
  • Pexels – Vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista. Tämä on mm. Kuululaisten suosikki.
  • Stocksnap – CC0-lisensoituja kuvia.
  • Picography – CC0-lisensoituja kuvia.
  • Freestocks.org – kuvia eri kategorioissa CC0-lisenssillä. Myös hakutoiminto.
  • Negative Space CC0-lisensoituja kuvia. Hakutoiminto ja kategorisointi käytössä.
  • Foodie’s Feed on erikoistunut ruokakuviin. CC0-lisenssi. Kategorisointi käytössä. Myös hakutoiminto.
  • Papunetin kuvapankki – Kuvia esimerkiksi opetuskäyttöön. Ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin.
  • KuviaSuomesta.fi tarjoaa suomalaisten ottamia kuvia Suomesta CC0-lisenssillä. Kuvat kategorisoitu ja hakutoiminto on käytettävissä.
  • RGB Stock vaatii rekisteröinnin, mutta kuvia runsaasti tarjolla.
  • Life of Pics – Vapaasti käytettäviä kuvia, joiden jakelun määrää rajoitettu.
  • Life of Vids – Vapaasti käytettäviä videoita, videoiden jakelun määrää rajoitettu.
  • Videvo – Osa videoista käytettävissä ilmaiseksi, attribuutiolla tai ilman.
  • Getrefe tarjoaa osan kuvista vapaina tai rojalti-vapaina. Lupauksena on luonnollisen näköiset kuvat. Kategorisointi ja hakutoiminto.
  • Kaboompics – Vapaasti käytettäviä kuvia, attributointi suositeltavaa. Hakutoiminto käytössä.
  • Freerange – CC0-lisensoituja kuvia tai heidän omalla hyvin vapaalla lisenssillä olevia kuvia. Hakutoiminto käytössä.
  • Libreshot – CC0-lisensoituja kuvia. Hakutoiminto käytössä.
  • ISO Republic – CC0-lisensoituja kuvia ja videoita. Hakutoiminto käytössä.

Free form -kuvapankit

Näissä kuvapankeissa ei useinkaan ole hakutoimintoa, vaan jonkinlainen kuvien kategorisointi. Uusia kuvia voidaan julkaista vaikkapa viikoittain. Näistä voi löytää kuitenkin harvinaisempaa kuvamateriaalia.

Näitä olen itse harvakseltaan käyttänyt, koska hakutoiminnolliset kirjastot ovat helpompia käyttää.

  • Public Domain Archive tarjoaa ilmaisia valokuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista. Kuvat luokiteltu moderneihin ja vintage-kuviin.
  • StartUp Stock Photos tarjoaa vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. CC0-lisenssi. Ei hakua tai kategorioita.
  • Picjumbo tarjoaa ilmaisia valokuvia myös kaupalliseen käyttöön. Hakutoimintoa ei ole, mutta kuvat on kuitenkin luokiteltu.
  • Gratisography tarjoaa yhden valokuvaajan kuvia ilmaiseksi käytettäväksi. Kuvat ovat hieman erikoisempia.
  • New Old Stock – Vanhoja vintage-kuvia, joiden tekijänoikeudet ovat rauenneet.
  • Magdeleine – valokuvia eri kategorioissa. Uusi valokuva joka päivä. CC0-lisenssi attributoinnilla.
  • iStock Free Photo of the Week – ilmainen kuva kerran viikossa rekisteröityneille käyttäjille.
  • Finna – Kuvia ja muuta materiaalia suomalaisten museoiden, kirjastojen ja arkistojen kokoelmista.
  • Hubspotin Free Stock Photos – Kuvapakettien lataaminen vaatii rekisteröitymisen. Yhteensä yli 550 kuvaa.
  • Death to Stock Photos – Tilaa uutiskirje ja saat kuukausittain ilmaisia kuvia käyttöösi.
  • Stokpic – selaa kategorioittain tai tilaa sähköpostiisi uudet kuvat 2 viikon välein.
  • Fancy Crave – Hyvin vapaalla tavalla lisensoituja kuvia. Kuvat jaoteltu aiheen mukaan.
  • Splitshire – Hyvin vapaalla tavalla lisensoituja kuvia ja videoita. Kategorisointi käytössä.
  • Jay Mantri – CC0-lisensoituja kuvia. Ei hakua eikä kategoriointia.

Ilmaisten kuvien hakukoneet

Näiden avulla voi etsiä yhdestä tai useammasta kuvapalvelusta ilmaisia kuvia.

  • Creative Commons Search – Voi valita, mistä palvelusta (esim. Flickr, Wikimedia) hakee ja millä lisenssillä. Tämän kautta voi käyttää myös Googlen kuvahakukonetta.
  • Compfight – Hakee kuvia Flickristä, voi suodattaa esim. kaupallisesti käytettäviä kuvia. Kuvien lähde on kuitenkin mainittava ja kuvan yhteydessä on valmis html-koodi, jonka voi liittää sivulle jossa kuvaa käyttää.

Mielenkiintoinen palvelu on myös TinEye -hakukone, jossa voi hakea käänteisesti kuvan avulla sen esiintymistä verkossa.

Upotettavat kuvat

Getty Images antaa mahdollisuuden upottaa kuvan esim. blogiin. Varsinaista tiedostoa ei siis siirretä verkkopalvelusta toiseen. Tämä vaatii upotuskoodin hakemista Gettyn palvelusta ja koodin liittämistä verkkosivustolle.

Alla on esimerkki Gettyn palvelusta upotettuun kuvaan:

Embed from Getty Images

Gettyn upotettujen kuvien kaupallinen käyttö on kuitenkin kiellettyä.

Tekoälyn luomat kuvat

Tekoäly voi luoda loputtomasti vaikkapa kasvokuvia ihmisistä, joita ei ole oikeasti olemassa.

Tekoälyn tuottama kasvokuva https://generated.photos/

Generated Photos -palvelun ilmaisen version tuottamien kuvien kaupallinen käyttö on kiellettyä.

Keskusteluun on noussut myös My Heritage -palvelun Deep Nostalgia -toiminto, jolla voi elävöittää kaukaisten sukulaisten valokuvia (tai vaikka patsaita). Näkyvyyttä ovat saaneet myös Wombon avulla tehdyt lauluvideot.

Visuaalisen materiaalin työkalut ja sovellukset

Verkossa on myös paljon palveluja, joiden avulla voi tuottaa ja muokata visuaalista materiaalia verkkosivuille tai sosiaaliseen mediaan. Entistä enemmän nämä toimivat myös mobiilisovelluksina.

Näiden avulla voi käsitellä kuvia, luoda kollaaseja, sosiaalisen median profiilikuvia ja päivityskuvia, infografiikkaa, visualisoida sitaatteja, luoda videoita valokuvista, luoda animaatioita ja piirroksia.

Palvelut yleensä vaativat rekisteröinnin ja niiden ilmaisissa versioissa voi olla rajatut ominaisuudet. Itse olen käyttänyt tai kokeillut seuraavia palveluja:

  • Canva – Yleistyökalu hyvin monenlaisen visuaalisen materiaalin tuottamiseen. Osa valmiista pohjista on maksullisia. Tämä on suosittu työkalu.
  • Visme – Canvan kaltainen työkalu
  • Snappa – Luo grafiikkaa sosiaaliseen mediaan
  • Venngage – Infografiikoiden luomiseen
  • Piktochart – Infografiikoiden laatimiseen
  • Animoto – Videoesitykset kuvamateriaalin pohjalta. Taustamusiikki lisättävissä.
  • Lumen5 – Luo videoita some-käyttöön. Palvelu osaa luoda videoita automaattisesti (englanninkielisistä) blogikirjoituksista
  • Screencastomatic – Tallenna tietokoneen työpöytää ja/tai webbikameran kuvaa videoksi. Tämä on ollut kovassa käytössä itsellä.
  • Windows 10 Video Editor – Muokkaa kevyesti videomateriaalia tällä ilmaisella sovelluksella.
  • Haikudeck – Näyttäviä visuaalisia esitysmateriaaleja helposti. Tästä olen hankkinut jopa maksullisen version!
  • Beautiful.ai – Vaihtoehto Powerpointille
  • Powtoon – Luo animaatioita, vaikkapa opetuskäyttöön
  • Animaker – Luo animaatioita
  • Launchago Logo – Luo ilmainen logo
  • Hatchful – Shopifyn logo-työkalu
  • Tayasui Sketches – Ipadilla ja Pencilillä piirtämistä, voi myös tallentaa piirtämisen videoksi äänen kanssa.
  • Adobe Photoshop Camera – Käytän tätä iPhonen kuvien käsittelyyn
  • Snapseed – Googlen ilmainen sovellus valokuvien käsittelyyn
  • Gopro Quik – Helposti videoesityksiä valokuvista mobiililaitteella. Tekee automaattisesti ehdotuksia valokuvien perusteella. Ilmeisesti tämän kehitys on lopetettu ja sen korvaa Gopro -sovellus. Quik on kuitenkin edelleen ladattavissa.

Lähteitä ja luettavaa

Tässä on vielä linkkejä aihetta käsitteleviin artikkeleihin muualla. Olen niitä osittain käyttänyt myös tämän artikkelin lähteinä.

Tiedätkö jonkin hyvän visuaalisen materiaalin lähteen tai niihin liittyvän työkalun? Mitä käytät itse mieluiten? Kerro kommenteissa.

Ilmaisia kuvia ja kuvapankkeja 2019

Muokkaukset: 29.4.2019 lisätty muutama kuvapankki. 19.11. lisätty Hatchful.

Olen aiemmin kirjoittanut aiheesta blogiartikkelin, joka on ollut suosittu. Päätin nyt tehdä aiheesta isomman päivityksen ja kokonaan uuden artikkelin. Toivottavasti näistä on sinullekin hyötyä!

Visuaalisen materiaalin tarve on verkkopalvelujen ja sosiaalisen median ylläpitäjillä polttava. Visuaalista materiaalia voi tuottaa itse tai käyttää muita saatavilla olevia materiaalin lähteitä tai työkaluja.

Tutustu tässä artikkelissa esiteltyjen palvelujen lisenssiehtoihin tarkemmin. Vapaasti käytettävää tai Creative Commons -lisensoitua kuvamateriaalia on onneksi melko runsaasti saatavilla. CC-lisenssi edellyttää yleensä tekijän ilmoittamista. CC0-lisenssi antaa kuvan käyttäjälle laajimmat oikeudet.

Osa palveluista tarjoaa hakumahdollisuuden, osassa on vain kategorioita ja osa tarjoaa viikoittaisen annoksen vapaita kuvia.Osa palveluista vaatii rekisteröitymisen. Vapaat kuvat saattavat olla kooltaan pienempiä. Lisäksi on hakukoneita, joiden avulla voi hakea materiaalia eri palveluista.

On myös mahdollista tuottaa itse ilmaisten verkkosovellusten ja  puolivalmiiden pohjien avulla visuaalisia elementtejä verkkokäyttöön. Näitä on esitelty artikkelin lopussa.

Ilmaisia kuvia

Kuvapalvelut voidaan jaotella 1) hakutoiminnon sisältäviin palveluihin, 2) free-form kuvakirjastoihin (ei hakutoimintoa) ja 3) kuvien hakukoneisiin.

Hakutoiminnolliset kuvapalvelut

Seuraavia palveluja olen käyttänyt aktiivisesti tai ainakin kokeillut itse tähän mennessä:

  • Pixabay – Vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista.
  • Unsplash – Vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista. Laaja valikoima ja laatu on hyvä.
  • Pexels – Vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista. Tämä on mm. Kuululaisten suosikki.
  • Stocksnap – CC0-lisensoituja kuvia.
  • Picography – CC0-lisensoituja kuvia.
  • Papunetin kuvapankki – Kuvia esimerkiksi opetuskäyttöön. Ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin.
  • RGB Stock vaatii rekisteröinnin, mutta kuvia runsaasti tarjolla.
  • Public Domain Archive tarjoaa ilmaisia valokuvia myös kaupalliseen käyttöön. Yksinkertainen hakutoiminto ja kuvien luokittelu. Ei vaadi tekijän ilmoittamista.
  • Life of Pics – Vapaasti käytettäviä kuvia, joiden jakelun määrää rajoitettu.
  • Life of Vids – Vapaasti käytettäviä videoita, videoiden jakelun määrää rajoitettu.
  • Videvo – Osa videoista käytettävissä ilmaiseksi.

Free form -kuvakirjastot

Näitä palveluja on myös paljon, mutta itse en ole vielä näitä paljon käyttänyt.

StartUp Stock Photos tarjoaa vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. CC0-lisenssi. Ei hakua tai kategorioita.

Picjumbo tarjoaa ilmaisia valokuvia myös kaupalliseen käyttöön. Hakutoimintoa ei ole, mutta kuvat on kuitenkin luokiteltu.

Gratisography tarjoaa yhden valokuvaajan kuvia ilmaiseksi käytettäväksi. Kuvat ovat hieman erikoisempia.

KuviaSuomesta.fi tarjoaa suomalaisten ottamia kuvia Suomesta. Kuvia vielä vähän tarjolla.

Freestocks.org tarjoaa kuvia eri kategorioissa.

Foodie’s Feed on erikoistunut ruokakuviin. Kategorisointi käytössä.

Getrefe tarjoaa osan kuvista vapaina tai rojalti-vapaina. Lupauksena on luonnollisen näköiset kuvat.

New Old Stock – Vanhoja kuvia, joiden tekijänoikeudet ovat rauenneet. Vintage.

Magdeleine – valokuvia eri kategorioissa.

Finna – Kuvia ja muuta materiaalia suomalaisten museoiden, kirjastojen ja arkistojen kokoelmista.

Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Hubspotin kuvapaketti ja toinen kuvapaketti. Nämä saa tilattua yhteystietojaan vastaan ja voi käyttää vapaasti markkinointitarkoituksissa.

Toisena esimerkkinä iStock julkaisee viikoittain vapaita valokuvia. Näiden käyttö edellyttää rekisteröitymistä.

Kuvien hakukoneet

Näiden avulla voi etsiä yhdestä tai useammasta kuvapalvelusta ilmaisia kuvia. Itse olen käyttänyt tätä kuvahakukonetta:

  • Creative Commons Search – Voi valita, mistä palvelusta (esim. Flickr, Wikimedia) hakee ja millä lisenssillä. Tämän kautta voi käyttää myös Googlen kuvahakukonetta.
  • Compfight – Hakee kuvia Flickristä, voi suodattaa esim. kaupallisesti käytettäviä kuvia. Kuvien lähde on kuitenkin mainittava ja kuvan yhteydessä on valmis html-koodi, jonka voi liittää sivulle jossa kuvaa käyttää.

Mielenkiintoinen palvelu on myös TinEye -hakukone, jossa voi hakea käänteisesti kuvan avulla sen esiintymistä verkossa.

Upotettavat kuvat

Getty Images antaa mahdollisuuden upottaa kuvan esim. blogiin. Varsinaista tiedostoa ei siis siirretä verkkopalvelusta toiseen. Kaupallinen käyttö kielletty.

Visuaalisen materiaalin työkalut

Verkossa on myös paljon palveluja, joiden avulla voi tuottaa ja muokata visuaalista materiaalia verkkosivuille tai sosiaaliseen mediaan. Näiden avulla voi käsitellä kuvia, luoda kollaaseja, sosiaalisen median profiilikuvia ja päivityskuvia, infografiikkaa, visualisoida sitaatteja, luoda videoita valokuvista ja luoda animaatioita.

Palvelut yleensä vaativat rekisteröinnin ja niiden ilmaisissa versioissa voi olla rajatut ominaisuudet.

Itse olen käyttänyt tai kokeillut seuraavia palveluja:

  • Canva – Yleistyökalu hyvin monenlaisen visuaalisen materiaalin tuottamiseen. Osa valmiista pohjista on maksullisia. Tämä on suosittu työkalu.
  • Visme – Canvan kaltainen työkalu
  • Venngage – Infografiikoiden luomiseen
  • Snappa – Luo grafiikkaa sosiaaliseen mediaan
  • Animoto – Videoesitykset kuvamateriaalin pohjalta. Taustamusiikki lisättävissä.
  • Lumen5 – Luo videoita some-käyttöön. Palvelu osaa luoda videoita automaattisesti (englanninkielisistä) blogikirjoituksista
  • Haikudeck – Näyttäviä visuaalisia esitysmateriaaleja helposti
  • Beautiful.ai – Vaihtoehto Powerpointille
  • Piktochart – Infografiikoiden laatimiseen
  • Powtoon – Animaatioita vaikkapa opetuskäyttöön
  • Launchago Logo – Luo ilmainen logo
  • Hatchful – Shopifyn logo-työkalu

Lue aiheesta lisää

Tässä on vielä linkkejä aihetta käsitteleviin artikkeleihin muualla. Olen niitä osittain käyttänyt myös tämän artikkelin lähteinä.

Lopuksi

Ilmaista kuvamateriaalia on oikeastaan runsaasti saatavilla, mutta juuri sen oikean kuvan löytäminen voi olla työlästä. Näissä tietysti hakupalvelut auttavat. Free Form -palveluissa täytyy aktiivisesti seurata tarjontaa ja ottaa kiinnostavia kuvia talteen.

Lähteinä käytetyissä artikkeleissa on tuoretta tietoa näistä palveluista, mutta onko jokin jäänyt mainitsematta? Onko suomalaisia palveluja olemassa? Kerro kommenteissa.

Ilmaisia kuvia ja sisältötyökaluja (päivitetty 28.2.2019)

photos photo

Päivitys 20.3.2019: aiheesta on kirjoitettu kauttaaltaan päivitetty artikkeli.

Päivitys 28.2.2019: muokattu tekstiä, lisätty linkkejä ja lähteitä.

Päivitys 11.10.2017: muokattu tekstiä, lisätty linkkejä ja lähteitä

Verkkopalvelujen ja sosiaalisen median ylläpitäjät tarvitsevat entistä enemmän visuaalista materiaalia.

Vapaasti käytettävää tai Creative Commons -lisensoitua kuvamateriaalia on onneksi melko runsaasti saatavilla. CC-lisenssi edellyttää yleensä tekijän ilmoittamista. CC0-lisenssi antaa kuvan käyttäjälle laajimmat oikeudet.

Osa palveluista tarjoaa hakumahdollisuuden, osassa on vain kategorioita ja osa tarjoaa viikoittaisen annoksen vapaita kuvia. Huomioi, että kaupallinen käyttö saattaa olla kiellettyä, lisenssiehdot kannattaa tarkistaa. Osa vaatii rekisteröitymisen. Vapaat kuvat saattavat olla kooltaan pienempiä. Lisäksi on hakukoneita, joiden avulla voi hakea materiaalia eri palveluista.

On myös mahdollista tuottaa itse ilmaisten verkkosovellusten ja  puolivalmiiden pohjien avulla visuaalisia elementtejä verkkokäyttöön.

Ilmaisia kuvia

Kuvapalvelut voidaan jaotella 1) hakutoiminnon sisältäviin palveluihin, 2) free-form kuvakirjastoihin (ei hakutoimintoa) ja 3) kuvien hakukoneisiin.

Hakutoiminnolliset kuvapalvelut

Seuraavia palveluja olen käyttänyt itse tähän mennessä:

  • Pixabay – Vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista.
  • Unsplash – Vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista. Laaja valikoima ja laatu on hyvä.
  • Pexels – Vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. Ei vaadi tekijän ilmoittamista. Tämä on mm. Kuululaisten suosikki.
  • Papunetin kuvapankki – Kuvia esimerkiksi opetuskäyttöön. Ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin.
  • RGB Stock vaatii rekisteröinnin, mutta kuvia runsaasti tarjolla.
  • Public Domain Archive tarjoaa ilmaisia valokuvia myös kaupalliseen käyttöön. Yksinkertainen hakutoiminto ja kuvien luokittelu. Ei vaadi tekijän ilmoittamista.

Näitä palveluja on vielä paljon lisää. Niitä on listattu Bufferin blogiartikkelissa. Näihin kannattaa myös tutustua!

Jarkko Sjöman on kirjoittanut artikkelin Ilmaiset kuvapankit.

Myös Tarmo Toikkanen on listannut ilmaisten kuvien lähteitä.

Samoin Jeff Bullas.

Free form -kuvakirjastot

Näitä palveluja on myös paljon, mutta itse en ole vielä näitä paljon käyttänyt. Hyvä listaus löytyy Bufferin blogiartikkelista.

StartUp Stock Photos tarjoaa vapaasti käytettäviä kuvia myös kaupalliseen käyttöön. CC0-lisenssi. Ei hakua tai kategorioita.

Picjumbo tarjoaa ilmaisia valokuvia myös kaupalliseen käyttöön. Hakutoimintoa ei ole, mutta kuvat on kuitenkin luokiteltu.

Gratisography tarjoaa yhden valokuvaajan kuvia ilmaiseksi käytettäväksi.

KuviaSuomesta.fi tarjoaa suomalaisten ottamia kuvia Suomesta. Kuvia vielä vähän tarjolla.

Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Hubspotin kuvapaketti ja toinen kuvapaketti. Nämä saa tilattua yhteystietojaan vastaan ja voi käyttää vapaasti markkinointitarkoituksissa.

Toisena esimerkkinä iStock julkaisee viikoittain vapaita valokuvia. Näiden käyttö edellyttää rekisteröitymistä.

Kuvien hakukoneet

Näiden avulla voi etsiä yhdestä tai useammasta kuvapalvelusta ilmaisia kuvia. Itse olen käyttänyt tätä kuvahakukonetta:

  • Creative Commons Search – Voi valita, mistä palvelusta (esim. Flickr, Wikimedia) hakee ja millä lisenssillä. Tämän kautta voi käyttää myös Googlen kuvahakukonetta.
  • Compfight – Hakee kuvia Flickristä, voi suodattaa esim. kaupallisesti käytettäviä kuvia. Kuvien lähde on kuitenkin mainittava ja kuvan yhteydessä on valmis html-koodi, jonka voi liittää sivulle jossa kuvaa käyttää.

Mielenkiintoinen palvelu on myös TinEye -hakukone, jossa voi hakea käänteisesti kuvan avulla sen esiintymistä verkossa.

Myös näitä hakukoneita on listattu lisää Bufferin blogiartikkelissa.

Upotettavat kuvat

Getty Images antaa mahdollisuuden upottaa kuvan esim. blogiin. Varsinaista tiedostoa ei siis siirretä verkkopalvelusta toiseen. Kaupallinen käyttö kielletty.

Visuaalisen materiaalin työkalut

Verkossa on myös paljon palveluja, joiden avulla voi tuottaa ja muokata visuaalista materiaalia verkkosivuille tai sosiaaliseen mediaan. Näiden avulla voi käsitellä kuvia, luoda kollaaseja, sosiaalisen median profiilikuvia ja päivityskuvia, infografiikkaa, visualisoida sitaatteja, luoda videoita valokuvista ja luoda animaatioita.

Palvelut yleensä vaativat rekisteröinnin ja niiden ilmaisissa versioissa voi olla rajatut ominaisuudet.

Itse olen käyttänyt seuraavia palveluja:

  • Canva – Yleistyökalu hyvin monenlaisen visuaalisen materiaalin tuottamiseen. Osa valmiista pohjista on maksullisia.
  • Animoto – Videoesitykset kuvamateriaalin pohjalta. Taustamusiikki lisättävissä.
  • Haikudeck – Näyttäviä visuaalisia esitysmateriaaleja helposti

Näitä on paljon lisääkin. Työkaluja on listattu Social Media Examinerin blogiartikkelissa ja Bufferin blogiartikkelissa. Näihin kannattaa tutustua.

Mielenkiintoisilta vaikuttavat ainakin seuraavat: